Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

Kiitollisuuslista

Kuva
Vuoden viimeisenä päivänä on aikaa miettiä mennyttä vuotta. Tehdä kiitollisuuslista... Lapset - jaksan aina miettiä, miten ihania he ovat! Heikki - yhteistä taivaltamme on jo takana 28 vuotta. Mihin on aika kadonnut? Hugo - pieni suuri mäyräkoiramme. Lajityypilliseen tapaan varsin itsepäinen, mutta niin suloinen - halutessaan. Koti - syntyy meidän kaikkien yhteisestä panoksesta. Ilman meitä ei ole kotia, me olemme koti! Minun tehtäväkseni on pääsääntöisesti muodostunut jatkuva nalkuttaminen väärässä paikassa olevista tavaroista ja säännöllisin väliajoin huonekalujen siirtelystä paikasta a paikkaan b. Joku voisi luulla sitä sisustamiseksi, minun mielestäni se kuitenkin on lähinnä kyllästymistä vallitsevaan järjestykseen. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä useammin olen kiitollinen terveydestä. Enää ei flunssasta parane niin nopsasti, jälkitila väsymyksineen tuntuu kestävän joka kerta pitempään. Luut ja nivelet kolottavat, silmät hämärtyvät....silti minulla on paremmin kuin ehkä