Ihana arki!

 Juhlan jälkeen on taas ihan kiva palata tuttuun ja turvalliseen arkeen!

Aamupuuron keittäminen jo puoli seitsemän jälkeen tuntui tänään ihan juhlalta sekin. Vaikka pitkää lomaa odotettiin kärsimättömänä, taisi aika jo käydä pitkäksi itse kullakin. Se on muuten ihan ok!
Arjen turvallisuus rytmeineen on jotenkin niin lohduttavaa: nyt ainakin tiedän taas mitä milloinkin pitää tehdä ja miten.

Uuden vuoden alkaessa meistä moni tekee kaikenlaisia lupauksia itselleen ja joskus myös kertoo ne läheisilleen. Minä en lupaa mitään! En lupaa laihduttaa, lukea, kirjoittaa, aloittaa karkkilakkoa, syödä enemmän vihanneksia ja hedelmiä tai lenkkeillä tai... jatkan samalla tavalla kuin ennenkin- tällaisena pullukkana äitinä ja vaimona, joka yrittää parhaansa joka päivä.

Oletko huomannut valon lisääntyneen?
Itse havahduin kuinka paljon pitempi päivä jo on; aurinko laskee mailleen vasta neljän aikaan =) Muutenkin valon "laatu" tuntuu muuttuneen. Kirkkaan päivän näkee ainakin kaikissa sormenjäljissä kaappien ovissa ja pölypalleroissa, jotka yrittävät piiloutua katseeltani. Himosiivojan painajainen on matalalta paistava aurinko: se paljastaa ihan kaiken tekemättömän...

Olen viime päivinä ihan hiukan ajatellut viime vuotta: lähinnä laskeskellut tekemiäni käsitöitä ja löytämiäni "antiikkisia" huonekaluja ja muita esineitä.

Ihan en päässyt villasukkatehtaassani tavoitteeseeni: olin ajatellut, että ehdin tehdä ennen joulua viisikymmentä paria sukkia, jäin 48:n. Nyt tuo viisikymmentä paria on täysi, mutta ei auta! Uusi vuosi ja uudet laskennat! Summa summarum: 48 paria villasukkia, 6 paria lapasia, kaksi isoa (noin 240 x 200) virkattua pöytäliinaa ja muutama huovutusjuttu.

Nyt vain uusien haasteiden kimppuun - ideoita odotellessa teen muutaman parin sukkia ja lapasia...

Antiikkiostoksiini olen hyvinkin tyytyväinen. Nyt tuntuu siltä, että meillä on kaikenlaista sellaista kaunista vanhaa, mitä olen toivonut meillä olevan: kaappeja, sänkyjä, kulhoja ja pöytiä. Olen jossain kirjoittanut arvostavani vanhoja käsityöntekijöitä ja allekirjoitan tuon yhä edelleen.

Vanhin löytämäni kaluste on 1800-luvulta. Kaunis sänky palvelee nyt Antin huoneessa ja jonain päivänä (kun meitä on enää vain kaksi) kokoamme tuon sängyn parinkin... Vaikka ostamistani huonekaluista suurin osa on nimettömien veistäjien tekemiä, ne jollain lailla kertovat omaa tarinaansa ajasta, jolloin ne on valmistettu. Ajasta, jolloin oli aikaa keskittyä kauniisiin yksityiskohtiin, veistoksellisuuteen huonekaluissa ja käytännöllisyyteen sekä kestävyyteen. Ajasta, jolloin tehtiin tuotteita kestämään, niitä ei ollut tarkoitus koskaan heittää pois.

Oletko harmitellut koskaan, kun nykyaikaisissa kaapeissa on vain yhdet paikat hyllyille? Vanhoissa kaapeissa on säännöllisin välimatkoin veistetyt lovetut hyllypaikat, mikä voi olla helpompaa? Ei tarvitse siirrellä pieniä valkoisia ja muovisia nappuloita edestakaisin sormanpäät hellinä, sitä vain nostaa tai laskee tukevaa paksuhkoa hyllyä tarpeen mukaan. Jotain voisivat nämä nykyajan puusepät oppia menneiltä sukupolvilta - mielestäni!

 Karvaiseen ystävääni on hyvä lopettaa tämä ensimmäinen kirjoitelma!
En olisi koskaan uskonut saavani pienestä koirasta niin suuren sydänystävän kuin olen Hugosta saanut! Hän liikuttaa, kuuntelee ja rakastaa...tekee niin ihan joka päivä elämänsä loppuun saakka! Ilman ylimääräisiä lupauksia =)

Talvisia päiviä, lunta ja pakkasta odotellen sekä onnellista uutta vuotta toivoen...