Ihan ok - tällaisena

            Katselinpa eilen illalla, kuinka Kari Aihinen auttoi taas kerran yhden perheen oikealle raiteelle ruokakulttuurin saralla. Tunsin itseni niin onnistuneeksi! Yhteiset ruokahetket ovat olleet perheessämme todellisuutta siitä lähtien, kun olemme mieheni kanssa laittaneet jalkamme saman pöydän alle. Minulle on ollut aina itsestään selvää kattaa pöytä. Aina ei toki ole välttämättä katettua pöytää, mutta on seisova pöytä, joka on ajatuksella koottu. Perheeni on servettien suurkuluttajia, ne meiltä on aina löytynyt ruokapöydästä taiteltuna valmiiksi tai telineessä. Mikä on parempaa kuin yhteinen hetki pöydän ääressä. Olen pyrkinyt pitämään arkena edes yhden ruokailun niin, että olisi koko perhe yhdessä, joskus se on harvinaisen hankalaa, mutta kun oikein yrittää niin kyllä onnistuu! Viime aikoina olen saanut huomata, kuinka ruokavastuu on siirtynyt pikkuhiljaa myös toisten harteille. Anna ja Heikki ovat mahtava pari, he tekevät yhdessä todella hyvää ruokaa, useimmi

Oletko ajatellut, että voisit oikeasti laskea sinun elämäsi onnellisia asioita tai niin kuin englanninkielinen slogan "laskea siunauksesi"? Olen tässä blogissani jakanut paljon asioita, joita elämässäni on hyvin... Itse asiassa ihan huomaamattani olen tullut pitäneeksi julkista onnellisuuspäiväkirjaa. Meillä jokaisella löytyy varmasti jotain, mistä olla aivan erityisen kiitollinen, iloinen ja onnellinen tänään. Jokin pieni asia, joka saa hymyn häivähdyksen kasvoillemme muistellessamme sitä.  Kun niitän pieniä asioita alkaa miettimään, niitä onkin yllättäen paljon... "Yksi ystävällinen sana, voi muuttaa kokonaisen päivän (tai elämän)" Tähän aikaa vuodesta, ympärillämme saattaa olla ihmisiä tai ihminen, jolle lämmön ja valoisuuden lisääntyminen tuntuu ahdistavalta. Ihminen, joka ei jaksa iloita vauhtiin ryöpsähtäneestä luonnosta ympärillään, pikemminkin se vain muistuttaa omaa pysähtyneisyyttä. Miten voimme auttaa heitä, heidän tietämättään? Ystävällinen

Ensimmäinen yö kotona Tänään on ollut merkillinen päivä, iloa tulvillaan ja haikeutta reunoillaan. Lapseni kasvavat kohisten omaa elämäänsä varten. Esikoiseni täyttää tänään 20 vuotta. Olen usean päivän ajan miettinyt aikaa - kuinka se kuluu aivan liian nopeasti. Vastahan jännitin pienokaiseni synnytystä, kuinka pärjään hänen kanssa kotona ja miten kaikki muuttuu. Nimikin oli vielä hakusessa, emme osanneet päättää - en enää muista, minkä nimen hänelle olin sairaalan papereihin laittanut mahdollista hätäkastetta varten.  Synnytyskertomukset saavat kultaiset reunukset vuosien aikana. En muista kipua, en muista tunnetta riittämättömyydestä, en muista pelkoa. Mieli on kiitosta tulvillaan ilosta, jonka Anna minulle toi. Rakkaudesta, jonka opin hänen kanssaan -ensimmäisenä. Siteestä, jota ei mikään maailmassa pysty katkaisemaan. Neljä kertaa olen saman miehen ja Arto-lääkärin kanssa lähtenyt Päijät-Hämeen keskussairaalaan synnyttämään. Jokainen kerta on ollut kovin erilainen, m

Lukupiiri Raamattupiiri Äiti-lapsipiiri Käsityöpiiri Askartelupiiri Reseptipiiri ... lista on loppumaton! Piireilyurani olen aloittanut nuorille naisille t arkoitetussa raamattupiirissä. Minut haastoi mukaan uusi ystäväni ja ilahduin ystävällisestä vastaanotosta. Piirin vetäjänä toimi neljän lapsen äiti - Tuula. Hänellä oli hyviä neuvoja meille kihlautuneille, pian avioliittoon astuville nuorille naisille.  Yhteiset perjantai-illat olivat opettavaisia, kannustavia ja rohkaisevia. Meillä jokaisella oli omat murheemme, jotka saimme jakaa toisillemme illan aikana. Eipä ollut pelkoa juoruista, olimme tehneet vaitiololupauksen. Olin paljon yksin kihlausaikanamme, Heikin työt veivät ulkomaille pitkiksi ajoiksi, raamattupiirin ystävistä tuli turvaverkko, jonka ansiosta yksinäisyys ei ollut niin ylitsekäyvää. Tuulalta sain tukea moneen mieltäni askarruttavaan asiaan, kaipaan häntä, elämä on vain kuljettanut meidät niin kauas toisistamme. Lasten ollessa pieniä kävin viikoittain

Tänään lankalauantaina on sydämeni kiitosta tulvillaan.  Uusien silmälasieni ansiosta pystyn lukemaan ja kirjoittamaan ihan niin kuin ennen! Totuttelua toki on vaatinut monta kertaa vahvemmat linssit, mutta pikku hiljaa ovat silmäni jo tottuneet... Kuinka olenkaan kaivannut kirjoja!! Sitä ei oikein pysty ajattelemaan mitä menettää, kun ei näe. Nyt kuitenkin on hyvin - näen, siis olen =) by Juha Huusko Vielä muutama viikko sitten pelkäsin kovasti rajoituksia, joita näön nopea heikkeneminen tuo: lukeminen, kirjoittaminen, liikkuminen - kaikki on vaikeampaa. Toki vielä on odotettava elokuuhun, että saan ehkä taas ajaa autolla ja pyörälläkin. Nyt on siis kuljettava toisten kyydissä tai julkisilla. Onneksi pääkaupunkiseudulta löytyy kaikenlaisia raiteita, näitä hiukan metsittyneitäkin. Pian saan hurautella metrolla lujaa vauhtia keskelle Helsinkiä, jos tahdon. Näiden pian viiden vuoden aikana, en tosin ole kovin montaa kertaa  maamme pääkaupungissa vieraillut - kaikki tarvittav

 Tämäkin sunnuntai on pian päättymässä. Olimme valmistautuneet isolla korillisella kaikenlaisia karkkeja - pienille trulleille, pupuille ja tipuille. Tuloksena saimme kaksi hienosti koristeltua pajunvitsaa ja ison korillisen suklaata ja lakritsaa. Harmillista, että vanhan ajan ihana tapa on kuolemassa... Liekö niin, että lapset eivät uskalla lähteä enää ovelta ovelle virpomaan? Virpojien odottamisen lomassa olemme saaneet perheenä jännittää Antin finaali melontaa kaksikolla Italiassa. Pojat, Antti ja Eero, menestyivät isojen miesten joukossa upeasti. Neljäs sija tuloksena viikonlopusta, kilpailuista seitsemän sadan melojan kesken! Enpä olisi uskonut näin olevan Anttia synnyttäessäni... On sanomattakin varmasti selvää, että tunne sielussani ja sydämessäni on ihmeellinen - en osaa sitä kuvailla. Tunteeseen, iloon ja onneen sekoittuu ikävä. Hämmästys omien lapsien kasvusta on täyttänyt mieleni... Anna ja pienet pojat lähtivät Hugon kanssa keskenään Lahteen. Jäimme kahdestaan Heik

"On sängyn päälle levitetty tilkkutäkki suuri, nuo monenlaiset kauniit värit yhteen sopii juuri. Me erilaiset pienet tilkut liki toisiamme. Nyt ollaan suuri lämmin peitto yhtä Herrassamme." Näin lauletaan ainakin 80-luvulla suositussa riparilaulussa.  Jäin miettimään noita laulun sanoja eilen illalla. Kuinka totta onkaan yhteys ihmisten välillä, kun vain annamme mahdollisuuden itsellemme ja toisille. Toisen hyväksyminen lähimmäiseksi on joskus niin vaikeaa, näemme ehkä liikaa itseämme toisessa ja se on vaikea hyväksyä tai toinen on ulkomuodoltaan ja tavoiltaan liian erilainen. Tein talven aikana neljä tilkkutäkkiä isoäidin virkkausneliöistä, enkä tehnyt yhtään samanlaista ruutua. Jokainen oli erivärinen, silmukoita oli yhtä monta jokaisessa ruudussa. Niin kuin mekin, jokainen meistä on erilainen - rakennusaineet ovat samat kaikilla!  Ajattelen tilkkutäkkiä kuin se olisi perheeni. "Jos tilkkutäkki jostain repee, suuri neula viuhaa. Taas kuroen tuon reiän umpeen joust

Ihanan keväiset kuvat lehdissä ja fb:ssä ovat ilahduttaneet minua jo muutamien päivien ajan. Pentikin sivuilla oli ideoita kevään ja pääsiäisen askarteluun ja koristeluun. Löydät ne täältä  www.pentik.com/fi/inspiroidu/vinkit Minä laitoin jo eilen krassit kasvamaan ja tänään otan omenapuun ja mustaviinimarjanoksia maljakkoon. Pian ne tekevät kauniit sirkkalehdet. Nyt jo niiden lehdet pullottavat suurina, odottaen lämpöaaltoa ja vesisadetta. Toivottavasti onnistun tekemään vähintään yhtä kauniin asetelman itselleni munista ja krassista =) Raparperi Vaikka pihamme on pieni, niin on ihana seurata silmujen kehittymistä. Viime yönä ei ollut pakkasta, joten vuorenkilvet olivat aamulla terhakoina jo vastaanottamassa auringon säteitä. Ihanalta tuntuu, kun raparperikin on herännyt ja siinä on pulleat alut, enemmän kuin viime vuonna - lannoittaminen on onnistunut! Hugo hoiteli raparperiä viime kesänä oikein kovasti... Onneksi säästin yhden läpinäkyvän ämpärin, nyt raparperi pi

kukkapenkin yllätys 2012 Perheeni on pienentynyt taas yhdellä. Koti tuntuu niin kovin hiljaiselta, kun täällä on vain kolme minun lisäkseni. Ei ole oikeastaan juuri kotitöitäkään... Pyykkiä tulee vähän, astianpesukone tarvitsee käynnistää vain kerran päivässä, ei tule hiekkaa sisään niin paljon, kaikkea on vain niin vähän.  Joku voisi ajatella, että nauti nyt hyvä nainen, elämäsi on kerrankin vähän helpompaa! Ei se vain niin mene! Olen sielultani kanaemo tai leijonaemo, miten sen nyt ajattelee. Haluan suojella, huoltaa ja rakastaa omiani. Se on hiukan vaikeaa, jos välimatkaa on satoja kilometrejä. Tutkin eilen ratamelojien kalenteria tarkkaan ja kirjoitin kalenteriin kaikki poikani kilpailupäivät. Hän tulee edustamaan Suomea Maailman Cupissa toukokuussa, mutta sitä ennen on muutama kilpailu melottava kokemukseksi ja kai myös vähän harjoitukseksikin. Kun hän seitsemän vuotta sitten aloitti melontaharrastuksen, ei kukaan jaksanut uskoa sen jatkuvan näin pitkään.